Tekstin koko A A A

PowerShift -ilmastotapahtuma
Power Shift on ilmastotapahtuma, joka on kahtena vuonna aiemmin järjestetty Espoossa. Power Shift on tuttu konsepti ympäri maailman, tapahtumia järjestetään lähes joka maassa. Tapahtuma vaatii ilmoittautumisen ja osallistumismaksun, mutta yksi osuutemme on kaikille halukkaille ilmainen ja ei vaadi ilmoittautumista.

Julkaistu 27.09.2016

PowerShift -ilmastotapahtuma

Vanhustenviikko 2. - 9.10.2016
Vanhustenviikolla tapahtuu - teemana onkin "Tekee mieli oppia". Myös palvelukeskuksissa on viikon ajan ohjelmaa, josta ilmoitukset nähtävillä palvelukeskusten ilmoitustauluilla.

Julkaistu 27.09.2016

Vanhustenviikko 2. - 9.10.2016

Mediatiedote: LAPSIYSTÄVÄLLINEN FORSSA EDELLÄKÄVIJÄNÄ UUSIEN OPPIMISYMPÄRISTÖJEN KEHITTÄMISESSÄ
Tänä syksynä kouluissa otettiin käyttöön uudet opetussuunnitelmat, jotka määrittelevät esiopetuksen ja perusopetuksen tavoitteet. Uusissa perusteissa korostetaan oppimisen iloa ja oppilaiden omaa aktiivisuutta. Tärkeitä asioita uudessa tavassa oppia ovat vuorovaikutustaidot, yhdessä oppiminen ja kasvaminen kestävään elämäntapaan.

Julkaistu 23.09.2016

Mediatiedote: LAPSIYSTÄVÄLLINEN FORSSA EDELLÄKÄVIJÄNÄ UUSIEN OPPIMISYMPÄRISTÖJEN KEHITTÄMISESSÄ

Tavoitteellista resurssiviisautta – FISU verkosto
Fisu (Finnish Sustainable Communities) on edelläkävijäkuntien verkosto, joka tavoittelee hiilineutraalisuutta, jätteettömyyttä ja globaalisti kestävää kulutusta vuoteen 2050 mennessä.

Julkaistu 22.09.2016

Tavoitteellista resurssiviisautta – FISU verkosto

  Kaikki uutiset ›

Karttapalvelu

Kokousasiat  

Ajankohtaista

Forssan kasvihuonekaasupäästöt 2013 ja ennakkotieto vuodelta 2014

Tapahtumakalenteri

Ladataan tapahtumia...

Tilanvaraus