Tietosuoja ja tiedonhallinta

Tietosuojalla tarkoitetaan henkilötietojen suojaamista. Yksityiselämän suoja on jokaisen perusoikeus, josta säädetään perustuslaissa. Henkilötietojen käsittelyyn on 25.5.2018 alkaen sovellettu EU:n yleistä tietosuoja-asetusta (GDPR) 2016/679, jota täydentää ja täsmentää tietosuojalaki (1050/2019). Näiden lisäksi henkilötietojen käsittelyä koskevia säännöksiä sisältyy lukuisiin muihin lakeihin. 

Henkilötiedoilla tarkoitetaan kaikkia niitä tietoja, joista henkilö voidaan tunnistaa suoraan tai epäsuorasti. Tietosuojasääntelyn keskeisenä lähtökohtana on, että jokaisella on oikeus saada läpinäkyvää informaatiota omien henkilötietojensa käsittelystä ja vaikuttaa niiden käsittelyyn. EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen tavoitteena on lisätä käsittelyn läpinäkyvyyttä, vahvistaa henkilöiden mahdollisuuksia kontrolloida omien tietojensa käsittelyä sekä yhdenmukaistaa tietosuojasääntelyä EU:n alueella.  

Tietojen käsittelyssä Forssan kaupunki noudattaa tietosuoja-asetuksessa määriteltyjä yleisiä tietosuojaperiaatteita: 

Lisätietoja 

Lisätietoja henkilötietojen käsittelystä ja siihen liittyvistä oikeuksistasi Forssan kaupungin palveluissa saat tietosuojavastaavalta: 

Tietosuojavastaava
Forssan kaupunki
PL 62 / Turuntie 18
30101 Forssa
050 564 0004
tietosuoja@forssa.fi  

Tietosuojaselosteet ja rekisteröidyn oikeudet 

Rekisteriseloste laaditaan kaikista henkilörekistereistä. Ne koostuvat paperiasiakirjoista ja sähköisesti ylläpidettävistä tietojärjestelmistä, joihin sisältyy henkilötietoja. Selosteista ilmenee rekisterissä olevat tiedot ja rekisterin tarkoitus.

Forssan kaupungin rekistereistä laaditut tietosuojaselosteet ja lisätietoa oikeuksistasi rekisteröitynä löydät alla olevien linkkien kautta. 

Tietosuojaselosteet

 
Tietojen tarkastusoikeus (oikeus saada pääsy tietoihinsa, artikla 15) Oikeus tietojen oikaisemiseen (artikla 16) Oikeus tietojen poistamiseen (artikla 17) Oikeus käsittelyn rajoittamiseen (artikla 18) Oikeus siirtää tiedot järjestelmästä toiseen (artikla 20) Vastustamisoikeus (artikla 21) Automatisoidut päätökset ja profilointi (artikla 22) Oikeus tehdä valitus viranomaiselle (artikla 77) Oikeus tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin (artikla 79) Kuinka oikeudet toteutetaan?