aA
 
 
aA
 

Nuorisovaltuusto

 
 

Nuorisovaltuusto

 

Forssan nuorisovaltuusto ajaa nuorten asioita. Nuvan pöytäkirjoja löydät täältä.

Tältä sivulta löydät käynnissä olevat projektit:

 

#meetöihin

#meetöihin -kesätyökampanja on Forssan nuorisovaltuuston järjestämä kampanja nuorten (kesä-)työllisyyden edistämiseksi. Kampanjan tavoitteena on helpottaa työn hakemista, kannustaa nuoria hakemaan töitä, ohjata heitä tarjoamaan osaamistaan ja tuoda yrityksiä esiin Forssan seudulla.

Kampanjan nimi #meetöihin tulee suoraan nuorten käyttämästä meemikielestä ja sen avainsanoina ovat #helppous#kannustus ja #rohkeus.

Kampanjan käytännönvaihe alkaa tammikuussa 2019 ja kestää elokuun -19 loppuun. Haemme kampanjallemme yhteistyökumppaneita ja teemme tärkeää taustatyötä syksyn 2018 aikana.

Mistä kampanja sai alkunsa?

Keväällä 2018 nuorisovaltuuston kokouksessa heräsi keskustelua kesätöistä. Eräs valtuutetuista nosti esiin lähettäneensä hakemuksen useaan paikkaan, mutta ei siitä huolimatta ollut saanut vastauksia hakemuksiinsa. Heräsi kysymys siitä, että millä mallilla kesätyöt todella Forssassa ovat. Lopulta koottiin yhteen viiden hengen työryhmän ja tässä sitä ollaan!

Ketkä kampanjaa ajavat eteenpäin?

Kampanjan työryhmään kuuluu viisi aktiivista nuvalaista; Sami Norr, Iida Lehtonen, Elle Luukkala, Sara Mäki ja Joel Valkeasalo. Työryhmän ulkopuolella mukana on mm. Forssan yrityskehitys ja Ohjaamo Forssan henkilökunta.

Kampanjan laajemmat nettisivut ovat täällä! (Wordpress)

HUOM! #meetöihin -kampanjalla ei ole tekemistä mahdollisesti muualla käynnissä olevien tai aiemmin olleiden samannimisten kampanjoiden tai hankkeiden kanssa.

 

skeitti- ja graffitihanke

Nuorisovaltuustossa otettiin esille keväällä 2018 erään valtuutetun toimesta skeittiramppien ja laillisen graffitiseinän tarve. Nuorisovaltuusto selvittää näiden hankintatarvetta mm. opetuksellisesta näkökulmasta. Vuoden 2019 tammikuussa aloite on tarkoitus saattaa valtuustolle.

Ketkä hanketta ajavat eteenpäin?

Hankkeen työryhmään kuuluu Sara Mäki, Joel Valkeasalo ja Niko Suojoki.

 


Nuvan aiempi toiminta

Lausunto koskien kouluverkkouudistusta

Nuorisovaltuusto antoi lausunnon koskien kouluverkkouudistusta keväällä 2018. Nuorisovaltuusto äänesti oman kantansa monitoimikeskuksen ja peruskorjausten välillä äänin 7 - 2. Lausunto toimitettiin sivistysjohtaja Jarmo Pynnöselle.

Partiolaisten matkatukiasia

Nuorisovaltuusto antoi lausunnon koskien Forssan partiolaisten ystävyyskaupunkileirin matkatukihakemusta keväällä 2018. Nuorisovaltuuston kanta oli se, että kaupungin tulisi tukea matkaan lähtijöitä parhaaksi katsomallaan summalla. Sivistys- ja tulevaisuuslautakunta tuki lähtijöitä.

Bussiaikataulut

Nuorisovaltuuston teki aloitteen koskien Pohjois-Forssan bussiliikenneaikatauluja syksyllä 2017, joka toimitettiin sivistys- ja tulevaisuuslautakunnalle.


 
 
Lomakkeet
 

Lomakkeet

 
 
Linkit
 

Linkit

Klikkaa kuvaa niin pääset #meetöihin-kampanjan nettisivuille.