Uutiset

Forssan kaupunginhallitus nimesi monitoimikeskuksen Monitoimikeskus Akvarelliksi

02.11.2021

Forssan kaupunginhallitus nimesi monitoimikeskuksen Monitoimikeskus Akvarelliksi

Nimikilpailuun jätettiin yhteensä 78 nimiehdotusta.

 

Monitoimikeskuksen nimikilpailuun asetettiin arviointiryhmä, joka kävi nimiehdotuksen läpi ja päätyi ehdottamaan kaupunginhallitukselle nimikilpailun aineiston perusteella kahta vaihtoehtoista nimiehdotusta monitoimikeskuksen nimeämistä varten:

Forssan kaupunginhallitus nimesi kokouksessaan 1.11.2021 monitoimikeskuksen Monitoimikeskus Akvarelliksi.

Nimiehdotuksia arvioidessaan arviointiryhmän lähtökohtana oli valmistuvan rakennuksen monimuotoisuus niin käyttäjien kuin siellä tapahtuvien toimintojenkin osalta. Monitoimikeskus on tutkimisen ja tekemisen ympäristö. Nimen haluttiin kuvaavan näiltä osin sen ominaislaatua. Myös rakennuksen suunnittelun lähtökohtien sekä suunnittelu- ja valmisteluprosessia ohjanneiden teemojen, kuten yhteistyön, vahvan vuorovaikutuksen sekä eri ikäisten toimijoiden osallisuuden haluttiin ilmenevän valittavassa nimessä. Nimen haluttiin suuntaavaan tulevaisuuteen, mutta myös liittymäkohdat kaupungin paikalliseen ominaislaatuun ja juuriin katsottiin tärkeiksi.

Ryhmä pohti nimen kirjoitusasua ja lausuttavuutta sekä sen soveltuvuutta niin eri-ikäisten toimijoiden arkikäyttöön kuin virallisiin asiakirjoihinkin. Mietittiin myös monitoimikeskuksen nimeä suhteessa paikalliseen nimistöön ja jo olemassa olevien rakennusten nimiin sekä sitä, toisiko tarinallisuus nimen taustalla lisäarvoa paikallisesti ja/tai Forssan kaupungin ulkopuolella.

Arviointiryhmä ei ollut työskentelynsä aikana tietoinen nimiehdotuksen jättäneiden henkilöllisyydestä eikä heidän ehdotuksilleen esittämistään perusteluista.