Uutiset

Hämeenlinnalaisessa hoivakodissa on todettu COVID-19-tartunta

15.09.2020

Hämeenlinnalaisessa hoivakodissa on todettu COVID-19-tartunta

Potilas on sairaalahoidossa. Hoivakodin asukkaat ja henkilökunta testataan tiistaina 15. syyskuuta.

 

Hämeenlinnalaisen Mainiokoti Larin Kyöstin iäkkäällä asukkaalla todettiin COVID-19-tartunta maanantaina 14. syyskuuta Kanta-Hämeen keskussairaalassa. Potilas tuli huonovointisuuden vuoksi iltapäivällä päivystykseen ja otettiin välittömästi osastohoitoon.

Kaikki muut kyseisen hoivakodin asukkaat ja henkilöstö pyritään testaamaan koronavirustartunnan varalta tiistain 15. syyskuuta aikana. Hoivakodissa on yhteensä 35 asukasta.

Tartuntaketjun jäljittäminen käynnistyi välittömästi tartunnan havaitsemisesta, mutta toistaiseksi ei ole selvää, mistä asukas on tartunnan saanut. Hän on palveluasumisen asukas, joka on liikkunut omatoimisesti myös hoivakodin ulkopuolella.

– Kyseessä on ensimmäinen koronavirustartunta kantahämäläisissä hoivakodeissa. On selvää, että tilanne on vakava niin potilaan kuin mahdollisesti tartunnalle altistuneiden iäkkäiden henkilöiden osalta, toteaa Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Sally Järvelä.

Koronavirustilanne heikentynyt nopeasti

Hämeenlinnan alueella koronavirustilanne on heikentynyt nopeasti. Havaitut tartunnat ovat aiheuttaneen massa-altistumisia ja tällä hetkellä mahdolliselle tartunnalle altistuneita henkilöitä on määrättynä karanteeniin noin 250.

Aiemmin tiedotettujen koulu- ja urheiluyhteyksien lisäksi tartunnalle on voinut altistua erityisesti sunnuntaina 13. syyskuuta Hämeenlinnan kirkossa kello 10 pidetyn jumalanpalveluksen aikana. Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri pyytää kyseiseen tilaisuuteen osallistuneita hakeutumaan koronatestiin, jos tartuntaan viittaavia oireita ilmenee.

– Jokaisen seudulla liikkuvan on syytä nyt joka tapauksessa kiinnittää korostuneesti huomiota käsihygieniaan sekä pitää turvavälejä muihin ihmisiin. Jos turvavälien pitäminen ei ole mahdollista, on suositeltavaa käyttää kasvomaskia. Testaukseen on syytä hakeutua, jos kokee hengitystie- tai muita koronaan liitettyjä infektio-oireita, kuten kuume, haju- tai makuaistin menetystä ja ripulointia, Järvelä muistuttaa.

– Tällöin tulee olla myös vastuullinen ja testitulosta odottaessa tai oireisena negatiivisen tuloksen saatuaankaan ei missään nimessä pidä altistaa muita infektioille. Myös Koronavilkku-sovelluksen lataaminen on erittäin suositeltavaa, johtajaylilääkäri lisää.