Uutiset

Terveellinen ja turvallinen - meidän Monikylä

15.11.2019

Terveellinen ja turvallinen - meidän Monikylä

Monitoimikeskuksen suunnittelu etenee, ja nyt on hyvä hetki tarkastella missä vaiheessa projekti on. Maaperätutkimukset jatkuvat ja arkkitehtisuunnittelussa edetään viimeistelyvaiheeseen.

 

Tällä hetkellä Suomessa ja maailmalla on trendinä moduulirakentaminen, ja on toki aiheellista kysyä mistä syystä rakennustavaksi on valittu perinteinen paikallaan rakentaminen moduulirakentamisen sijaan. Monikylän suunnittelussa on hyödynnetty Forssan perinteitä kunnioittavaa arkkitehtuuria, joka käytännössä tarkoittaa sitä, että Monikylä koostuu useasta rakennusmassasta, jossa eri ikäisille lapsille on omat kotialueensa ja sisäänkäyntinsä. Suunnittelun lähtökohdaksi on otettu lapsen mittakaava ja forssalainen pedagogiikka, eli lapsien ja henkilökunnan tarpeet on huomioitu heti piirtopöydältä lähtien. Valmiilla moduleilla rakentaminen ei pysty tarjoamaan sitä joustavuutta ja tulevaisuuden huomioimista, jota Monikylän toteutuminen vaatii.

Monikylästä on tarkoitus tulla kaikkien kaupunkilaisten talo, jonka aukioloajat ovat laajat ja se on helposti saavutettavissa. Kaupunkilaisia tullaan osallistamaan rakennusprojektin eri vaiheissa ja esimerkiksi vuoden 2019 lopulla on tarkoitus pitää keskustelutilaisuuksia monitoimikeskuksen tulevalle henkilökunnalle. Kaupunkilaisille järjestetään ensimmäinen keskustelutilaisuus monitoimikeskukseen liittyen vuoden 2019 lopulla tai vuoden 2020 alussa.

Monikylästä tulee terveellinen ja turvallinen rakennus, unohtamatta Järkivihreän Forssan toimintaperiaatteita. Kosteutta tullaan hallitsemaan koko rakennusprojektin ajan. Näin varmistetaan se, että uudet tilat ovat terveelliset kaikille käyttäjille. Monikylästä rakennetaan vähintään A-energialuokan rakennus ja sen hiilijalanjälki tullaan laskemaan. Lämmitysjärjestelmäksi hankitaan mahdollisimman energiatehokas ratkaisu.

Arkkitehtisuunnittelun edetessä viimeistelyvaiheeseen on aika suunnata katse kalustoon ja materiaaleihin. Myös näiden osalta tulee osallistaminen näyttelemään tärkeää osaa projektin edetessä kohti toteuttamista, eli kesän 2020 jälkeen alkavia rakennustöitä.

Tutustu Monikylää koskeviin menneisiin ja tuleviin aiheisiin.