Uutiset

Sprinttisuunnistuksen SM-kisat 2019

04.09.2019

Sprinttisuunnistuksen SM-kisat 2019

Jännittävät sprinttisuunnistuksen SM-kisat valtaavat Forssan keskustan sunnuntaina 22.9.2019.

 

SM-sprint 2019 tuo noin 2000 juoksijaa suunnistamaan keskelle Forssan punatiilistä teollisuushistoriaa ja kaupunkia halkovan Loimijoen kauneimpia rantamaisemia.

Forssan kauppatorilla on suuren urheilujuhlan tuntua, kun sinne pystytetään SM-kisojen ajaksi kaikille avoin kilpailukeskus. Paikalla on tuotemyyjiä ja löytyy sieltä myös ateriapalvelujen tarjoajia, joten kannattaa tulla koko perheen voimin haistelemaan kisatunnelmia!


Kisat tulevat vaikuttamaan Forssan kaupungin liikennejärjestelyihin, sillä osa kaupungin kaduista joudutaan sulkemaan hetkellisesti kisojen ajaksi. Seuraavat kadut suljetaan kokonaan ajoneuvoliikenteeltä tai -liikenne pysäytetään hetkellisesti:

1. Koko päivän ajan (klo 8:00 – 18:00) on suljettuna Torikatu Vilppaankadun ja Vapaudenkadun väliseltä osuudelta sekä Sibeliuksenkatu Hämeentien ja Vapaudenkadun väliseltä osuudelta.

2. Aamupäivän karsintakilpailun (klo 8:00 – 12:00) aikana suljetaan Vapaudenkatu Hämeentien ja Sibeliuksenkadun väliseltä osuudelta.

3. Iltapäivän loppukilpailun (klo 12:30 – 17:00) aikana suljetaan Hämeentie Kartanonkadun ja Vapaudenkadun väliseltä osuudelta.

4. Hetkellisiä pysäytyksiä klo 9:00 - 17:00 liikennevalvojien toimesta Linikkalankadulla, Rautatienkadun liikenneympyrässä sekä Kartanokadun ja Vilppaankadun risteyksessä.


SM-kisan järjestää LHR, Lounais-Hämeen Rasti, apunaan paikalliset naapurit Loimaan Jankko ja Punkalaitumen Kunto. Kilpailuun laajalti kartoitettu Forssan keskusta on julistettu kilpailijoilta harjoittelukieltoon (8.9.2019). Torilla saavat toki turistit jäätelöllä käydä, mutta puiston silloilla ei saa juosta. Ei ainakaan tötterö kädessä.

Kartoittajana Ari Salonen. Ratamestareina Tero Julkunen, Eero Jalli ja Aaro Julkunen.

Kisaajien ilmoittautuminen viimeistään torstaina 12.9.2019 klo 24 mennessä.


Tervetuloa!