Uutiset

FRUSH nelinkertaisti kävijämääränsä;  TULOKSENA MERKKITTÄVÄSTI KANSAINVÄLISIÄ BISNESMAHDOLLISUUKSIA

21.09.2018

FRUSH nelinkertaisti kävijämääränsä; TULOKSENA MERKKITTÄVÄSTI KANSAINVÄLISIÄ BISNESMAHDOLLISUUKSIA

Kiertotalouden kasvuyritys- ja startup-tapahtuma FRUSH keräsi toisena vuotenaan ennätysyleisön. Forssan Kehräämöllä 19.-20.9.2018 järjestetty tapahtuma veti paikalle ensimmäisenä päivänä yli 300 kävijää ja toisena päivänä noin 200 kävijää.

 

– Tavoitteenamme oli saada paikalle 250 kävijää molemmille päiville ja tavoite siis saavutettiin. Merkittävää oli kansainvälisten vieraiden osuus, joita oli 53. Saimme aikaiseksi paljon uusia kontakteja paikallisten yrittäjien ja kansainvälisten vierailijoiden välillä sekä varsin potentiaalisia uusia kansainvälisiä bisnesmahdollisuuksia, hehkuttaa Forssan Yrityskehitys Oy:n toimitusjohtaja Maria Jokinen.

Tapahtuma sai kävijöiltä paljon ylistystä. Erityistä kiitosta on saanut ajankohtainen ja monipuolinen ohjelma.

– Olemme kiinnostuneita jatkamaan hedelmällistä yhteistyötä tapahtuman ympärillä. Meillä on yhteinen tahtotila ja Forssan kaupunkiseudulla tehdään merkittäviä asioita kiertotalouden edistämisessä. Ja FRUSH on siitä todella hyvä esimerkki, toteaa Sitran johtava kiertotalouden asiantuntija Nani Pajunen.

Tapahtuma järjestetään jälleen ensi vuonna samana ajankohtana eli 18.-19.9.2019. Työryhmä kokoontuu heti tuoreeltaan käymään läpi saatua palautetta ja sen pohjalta aloitetaan välittömästi ensi vuoden tapahtuman suunnittelu. Vuonna 2019 tavoitteena on jälleen nelinkertaistaa kävijämäärät.


FRUSH KIIHDYTTÄÄ KIERTOTALOUTTA

FRUSH kokoaa yhteen kiertotaloutta toteuttavia yrityksiä ja toimintamalleja ympäri Suomen. Tapahtuma on suunnattu kaikille aiheesta kiinnostuneille: kasvuhakuisille yrityksille, startupeille, rahoittajille, kunnille, alan opiskelijoille sekä tutkimuslaitoksille.

Tapahtumaan osallistui myös ennätysmäärä opiskelijoita, yhteensä lähes 200.

– Frushack toteutettiin sekä Forssassa että Hämeenlinnassa, ja siihen osallistui 120 opiskelijaa. Myös Forssan kaupunki oli tyytyväinen hackatonin tuloksiin, sillä menetelmä toimi ja kaupunki sai kaipaamaansa uutta näkemystä moneen ongelmaan, toteaa Hamkin työelämäpalvelupäällikkö Jukka Raitanen.

FRUSH järjestettiin nyt toista kertaa Forssan Kehräämöllä Hämeen ammattikorkeakoulun tiloissa. Järjestäjinä olivat Hamk ja Forssan Yrityskehitys Oy.

Tapahtuman ohjelma ja lisätietoa tapahtumasta löytyy osoitteesta frush.fi.

Lisätietoja: Forssan Yrityskehitys Oy:n toimitusjohtaja Maria Jokinen, puhelin 050 342 4902. www.fyk.fi.