Uutiset

Viikonlopun menovinkit

13.09.2017

Viikonlopun menovinkit

Jos et ole vielä ehtinyt miettimään, mitä tekisit viikonloppuna, niin tässä muutama ehdotus kaupungin tapahtumakalenterista.

 

Tapahtumakalenterissa mm.

Lasten tapahtumia: Satutunnit kirjastolla lauantaina, kirkon ympärijuoksu sunnuntaina

Näyttelyitä: Sieninäyttely sekä Villiksi syntynyt Forssan luontomuseolla, Filatelistikerho kirjaston Vinkkelissä ja Väsyneet ladot Hämeen luontokeskuksessa

Musiikkia Työviksellä lauantaina Forssa Hip Hop Festin merkeissä, sunnuntaina jazzia Olli Soikkelin ja Julien Labron esittämänä

Teatteria komedian ystäville Forssan teatterilla Kokkisopan merkeissä sekä elokuvia Bio-Kaaressa ja mm. Mozartin Taikahuilu nähtävänä Forssan Elävienkuvien teatterissa

Tanssitaitoa voi treenata Antti Törmäsen tanssikurssilla sunnuntaina.

Lisäksi kaupungista löytyy monia muita mielenkiintoisia näkemisen ja kokemisen kohteita,. Luontoreitit ovat myös nyt parhaimmillaan, joten liikkuville tervemenoa vaikka Mäkilammin maastoon, Kaikulan pururadalle tai vaikka ihan kaupunkilenkkeillen kauniissa kansallisessa kaupunkipuistossa.