Uutiset
21.03.2025
Osallistuvan budjetoinnin jatkokysely on käynnissä
Kaupunkilaiset pääsevät äänestämään Forssan kaupungin verkkosivuilla ja Forssan kaupunginkirjastossa, mihin osallistuvan budjetoinnin 20 000 euron määräraha käytetään. Äänestysaika on 7.3.-23.3.2025.
Forssan kaupunki kysyi tammi-helmikuun vaihteessa asukkailtaan ideoita ja ehdotuksia, miten 20 000 euron osallistuvan budjetoinnin määräraha käytettäisiin vuonna 2025. Hyviä ja monipuolisia ideoita tuli yhteensä 215 kappaletta. Forssan kaupunki kiittää kaikkia ehdotuksen antaneita!
Ehdotuksista valikoitiin äänestysvaiheeseen 17 yleishyödyllistä ja laajalle joukolle iloa tuottavaa hanketta, jotka olisivat toteutettavissa määrärahan puitteissa.
Lisäksi ehdotusvaihe poiki runsaasti hyviä ideoita kaupungin kehittämiseksi ja myöhemmin huomioon otettaviksi. Ehdotuksissa oli mukana myös sellaisia kohteita, jotka ovat jo valmistelussa. Esimerkkinä tällaisesta on runsaasti toivottu koirapuisto, joka valmistuu kevään mittaan Paavolaan.
Nyt saat antaa äänesi mielestäsi parhaalle ehdotukselle osallistuvan budjetoinnin jatkokyselyssä. Kaupunginhallitus päättää äänestyksen perusteella, mikä tai mitkä hankkeet toteutetaan.
Äänestykseen voivat osallistua forssalaiset. Kullakin äänestäjällä on käytössään yksi ääni.
Osallistu ja vaikuta!