Uutiset
15.01.2025
Yhteisöllisyys tekee olon kotoisaksi
Forssan kaupungin maahanmuuttajien kotouttamista edistävät palvelut sai kesällä toiminnalleen tilavat ja raikkaat tilat Kehräämöltä.
Kotouttamon muutto on opaskylttejä vaille valmis. Palvelut on suunnattu maahanmuuttajille, pakolaisille, turvapaikan hakijoille, tilapäistä suojelua saaville, työ- ja opiskeluluvalla oleville kuin heidän perheilleen.
Kotoutumiskoordinaattori Niina Mäkelä kertoo, että toiminta on matalankynnyksen toimintaa, jossa annetaan neuvontaa kaikille maahanmuutt ajataustaisille henkilöille. Asiointi onnistuu myös anonyymisti.
– Kotouttamo on ystävällinen ja avulias paikka. Henkilökuntamme ohjaa asiakkaita oikean tiedon äärelle.
– Asiakkaille tarjottaviin palveluihin kuuluvat muun muassa maahanmuuttajien avustaminen oleskelulupien ja kansalaisuuksien hakemisessa, perheiden yhdistäminen sekä neuvominen arkisissa asioissa kuten kaupassa asioimisessa.
Toiminta käsittää myös kiintiöpakolaisten vastaanoton sekä monenlaiset alkukartoitukset sekä kotoutumissuunnitelmat.
Kieli auttaa kotoutumisessa
Kotouttamo tekee tiivistä yhteistyötä TE-toimiston, Kelan sekä OmaHämeen kanssa, kuten myös muiden lähikuntien kanssa. Yhteistyötä tehdään lisäksi oppilaitosten, seurakuntien, yhdistysten ja yritysten kanssa.
Tavoitteena on helpottaa maahanmuuttajien kotoutumista yhteiskuntaan. Tärkeässä osassa ovat suomen kielen ryhmät, joita on tarjolla useana päivänä viikossa.
Maanantaina ja tiistaina on kaikille avoimet suomen kielen ryhmät. Maanantaisin keskitytään alkeisiin ja tiistaisin harjoitellaan kieltä vähän pidemmälle.
Kotoutumisavustaja Leena Huotilaisen vetämät ryhmät ovat suosittuja.
– Kurssit ovat vapaaehtoisia ja maksuttomia. Parituntisen aikana käsitellään kevyesti kielioppia ja keskustellaan paljon.
Paikka kokemusten jakamiselle
Perjantaisin kokoontuu naisille suunnattu yhteisöllinen keskusteluryhmä, jonne lapsetkin ovat tervetulleita. Silloin eri kulttuureista tulleet ihmiset pääsevät kertomaan ja jakamaan kokemuksiaan toisilleen.
Tasa-arvoa keskusteluun tuo suomen kieli, mikä on jokaiselle vieraskieli. Aiheina on muun muassa perhe, työ, raha, tulevaisuus ja kulttuuri.
Keskiviikkoisin Suomen Akateemisten Naisten Liiton ohjaajat tarjoavat Luetaan yhdessä -koulutuksia miehille ja naisille. Mukana on myös lukutaidottomia henkilöitä, joille on annettu ohjatusti lukuopetusta.
Työssäkäyviäkään ei ole unohdettu. Heille on tarjolla kerran viikossa klo 16 jälkeen kielitestiin tähtäävää suomen kielen koulutusta.
Hyvä ja rauhallinen kotipaikka
Walaa Mohammed saapui perheensä kanssa Syyriasta Forssaan viisi vuotta sitten. Perheeseen kuuluu kuusi lasta, joista vanhin, 13-vuotias Salam Alhumidi, oli asioimassa äitinsä kanssa Kotoutt amossa.
Kotouttamo saa perheeltä varauksettomat kiitokset. Walaa on käynyt useilla suomen kielen kursseilla ja ymmärtää suomea kohtalaisen hyvin. Puhuminen on vielä hieman kankeaa, mutta poikansa tai puhelimen tulkkausohjelman avulla asiat selviävät.
Walaa Mohammed aikoo pian palata Kotouttamoon opiskelemaan lisää suomea. Hän sanoo, että Niina Mäkelä on hyvä, kiva sekä tasa-arvoinen ihminen, johon voi luottaa ja turvautua. Walaa kertoi pitävänsä Niinaa roolimallinaan.
– Täällä Kotouttamossa seudun asukkaat, järjestöt ja eri palveluiden työntekijät voivat yhdessä ja erikseen tuottaa koko yhteisöä hyödyttävää toimintaa – erilaisia tapahtumia, kursseja ja kerhoja, vertaisryhmiä ja muuta mukavaa yhdessäoloa, kiteyttää Mäkelä.
Kotouttamo palvelee osoitteessa Wahreninkatu 11 AB.
Juttu julkaistu alunperin Forssan kaupungin tiedotuslehdessä 2/2024.
Article available also in English.


![Logo [Forssan kaupunki]](client/forssa/images/logo.jpg)






