Uutiset

Lounais-Hämeen liikenneturvallisuussuunnitelma on saatu päätökseen

30.09.2024

Lounais-Hämeen liikenneturvallisuussuunnitelma on saatu päätökseen

Lounais-Hämeen kuntien (Forssa, Humppila, Jokioinen, Tammela, Ypäjä) liikenneturvallisuustilannetta kartoitettiin työssä sekä yleisesti että kuntakohtaisesti.

 

Lounais-Hämeen kuntien (Forssa, Humppila, Jokioinen, Tammela, Ypäjä) liikenneturvallisuustilannetta kartoitettiin työssä sekä yleisesti että kuntakohtaisesti. Työssä kuvataan yleisesti alueen liikenneverkkoa, maankäyttöä sekä toimintaympäristön mahdollisia muutoksia tulevaisuudessa. Kuntakohtaisesti työssä esitellään nykyistä liikenneturvallisuustilannetta ja paikallisia haasteita sekä kuvataan tavoitteet liikenneturvallisuudelle.

Tavoitteet

Liikenneturvallisuuden päätavoitteena on seudullinen visio eli kukaan ei kuole eikä loukkaannu vakavasti liikenteessä Lounais-Hämeessä vuonna 2050. Tämän saavuttamiseksi välitavoitteina ovat nykyisten liikenneonnettomuuksien määrän puolittaminen vuoteen 2030 mennessä sekä väkilukuun suhteutetun henkilövahinko-onnettomuuksien määrän laskeminen alle maan keskiarvon.

Lisäksi on asetettu neljä tätä tukevaa tavoitetta: liikenneturvallisuuteen liittyvän kyselyn uusiminen kahden vuoden välein, ympärivuotisen väylien kunnossapidon kehittäminen, kunnan henkilöstölle kohdistettavan liikenneturvallisuuskoulutuksen järjestäminen ja yhteistyön lisääminen hallintokuntien välillä liikenneturvallisuusasioissa sekä mopotalli-toiminnan edistäminen.

Toimenpidesuunnitelmat

Lounais-Hämeen liikenneturvallisuussuunnitelma vuosille 2024–2034 on valmistunut kesän aikana. Osana työtä jokaiselle Lounais-Hämeen kunnalle laadittiin toimenpidesuunnitelmat asukaskyselyn, onnettomuustilastojen ja asiantuntija-arvioiden perusteella. Suunnitelmissa esitellään erilaisia vaiheistetusti toteutettavia parannuskeinoja tunnistettujen vaaranpaikkojen kehittämiseksi. Toimenpidesuunnitelmissa korostuivat liikennemerkkien ja tiemerkintöjen lisääminen, näkemäraivaukset, nopeusrajoitusten alentamiset sekä toimenpiteet liittyen turvallisempaan ja sujuvampaan jalankulku- ja pyöräliikenteeseen.

Lisäksi osana projektia seudun kuntiin toteutettiin esteettömyyskävelyitä, joissa taajamissa havaittuja haasteita tarkasteltiin yksityiskohtaisemmin yhdessä sidosryhmien kanssa.

Lounais-Hämeen liikenneturvallisuussuunnitelma 2024–2034 on nyt julkaistu ja luettavissa Doriassa.

Pyöräilykypärät on arvottu

Maaliskuussa 2024 avoinna olleessa Lounais-Hämeen liikenneturvallisuussuunnitelman asukaskyselyssä kartoitettiin asukkaiden näkemyksiä kuntien liikenneturvallisuustilanteesta. Kyselyyn vastanneiden kesken on arvottu 5 pyöräilykypärää, ja voittajiin on oltu yhteydessä sähköpostitse.


Lisätietoja suunnitelmasta antavat:

Destia Oy:
Tapio Heiskanen, projektipäällikkö
puh. +358 41 731 3119, tapio.heiskanen@destia.fi

Uudenmaan ELY-keskus:
Miikko Santala, liikennejärjestelmäasiantuntija
puh. 0295 036 279, miikko.santala@ely-keskus.fi

Forssa:
Antti Heinilä, tekninen johtaja
antti.heinila@forssa.fi

Humppila:
Mari Honkonen, tekninen johtaja
mari.honkonen@humppila.fi

Jokioinen:
Janna Stenberg, vs. tekninen johtaja
janna.stenberg@jokioinen.fi

Tammela:
Jonne Torikka, yhdyskuntatekniikan päällikkö
jonne.torikka@tammela.fi

Ypäjä:
Jouko Käkönen, tekninen johtaja
jouko.kakonen@ypaja.fi