Nuorten yrittäjyystuki
Forssan kaupunki tukee forssalaisia nuoria yrittäjyydessä! Nuorten yrittäjyystuki on Forssan kaupungin maksama tukiraha 18–25-vuotiaille forssalaisille nuorille, jotka haluavat kokeilla yrittäjyyttä ja työllistää itsensä esimerkiksi kesäyrittäjinä.
Tuki on suuruudeltaan 250 euroa ja sen avulla kaupunki kannustaa nuoria kokeilemaan yrittäjyyttä yhtenä työllistymisen vaihtoehtona.
Nuori toimi näin:
- Kehitä itsellesi liikeidea ja ota yhteyttä Ohjaamo Forssaan, josta saat apua, neuvontaa ja tukea liiketoimintasuunnitelman tekemiseen ja toteuttamiseen.
- Aloita yritystoiminta ja lopuksi raportoi siitä meille.
Yrittäjyystuki maksetaan takautuvasti yritystoiminnasta raportoinnin jälkeen. Summa (250 euroa) on ilmoitettu bruttona, eli se, mitä omaan käyttöön jää yrittämiseen liittyvien maksujen jälkeen, on pienempi.
Huomioi vielä seuraavat asiat:
- Kaupungin tuki on saatavissa vuoden aikana yhteen projektiin henkilöä kohti.
- Mikäli haet yrittäjyystukea, et voi ottaa vastaan kaupungin kesätyöpaikkaa.
- Tukea myönnetään määrärahojen puitteissa hakemusjärjestyksessä.
Nuori kysy rohkeasti lisää yrittäjyystuesta Ohjaamosta!