Juhlavuoden logo sinisellä taustalla

Vastaus helmikuun tietovisakysymykseen

Helmikuun tietovisakysymyksessä kysyttiin seuraavaa:

Forssan tehdasyhteisö syntyi 1800-luvulla Forssa Oy:n puuvillatehtaiden ympärille. Vuonna 1861 yhtiö perusti Suomen ensimmäisen teollisesti toimivan kangaspainon. Suomalaiset pukeutuivat siitä lähtien Forssan tehdastekoisista painokankaista ommeltuihin vaatteisiin. Mikä oli Forssan kangaspainon ensimmäinen myyntihitti 1860-luvulla?

A) Ohut ja harva marquisette eli hyttysverkkoa muistuttava kangaslaatu.

B) Miljoonahousukangas, miesten laadukas puuvillainen housukangas, joka kuvioitiin painetulla pystyraitakuviolla. Miljoonahousukangas muistutti ulkonäöltään kallista herrojen villaista pukukangasta mutta oli huomattavasti halvempaa valmistaa. 

C) Painettu lakanakangas. Mökintyttö sujautti täkkinsä kukikkaaseen pussilakanaan, joten sitä laatua kangasta meni kaupaksi paljon. 

Oikea vastaus

Oikea vastaus kysymykseen oli vaihtoehdoista B, miljoonahousukangas.   

Miesten painetun housukankaan menekki kahdeksankertaistui 1860-luvun aikana. Halpaa mutta laadukasta painokangasta ostivat erityisesti teollisuustyöläiset ja maaseudun väki - kukapa ei halunnut pukeutua kuin herra, ja vielä edullisesti. Marquisette oli tuotannossa vasta sata vuotta myöhemmin, 1960-luvulla, samoin painettu lakanakangas.  

Lähde: Oikean vastauksen löytää mm. googlaamalla ja vierailemalla Kuosikeskuksen näyttelyssä. Painetusta housukankaasta kerrotaan näyttelytilassa, tekstilaatikossa, jonka otsikko on "Kretonki ja Moletti". 

Oikein vastanneista arvotaan voittaja, jolle lähtee juhlavuoden tuotepalkinto. Voittajaan ollaan yhteydessä henkilökohtaisesti.