Ronttispuisto liikuttaa ja leikittää

Kalliomäessä sijaitsee uudistettu Ronttispuisto. Kaupungin toimijoiden ja käyttäjien yhteistyönä suunniteltu puisto tarjoaa kaikille kaupunkilaisille maksuttoman leikki- ja lähiliikuntapaikan.

Ronttispuisto syksyn väreissä. Kuvan oikeassa alanurkassa kolme henkilöä.

Kaupunginpuutarhuri Leila Grönholm esittelee viihtyisää Ronttispuistoa ylpeydellä.

– Puiston kaikki rakennustyöt on tehty puistotyöntekijöiden monipuolisen ammattiosaamisen voimin. Puiston suunnittelussa olivat mukana puisto-osaston lisäksi kaupungin liikuntapalvelut, Kalliomäen omakotiyhdistys ry ja Asenne ry, toteaa Grönholm, jonka vastuulla oli alueen kaluste- ja istutussuunnitelmat.

– Leikkipaikkojen perusparantamisen väli on noin 20 vuotta. Nyt oli vuorossa Ronttispuisto. Uudistuksessa otimme käyttöön vuorovaikutteisuuden alueen toimijoiden kanssa, mikä monipuolisti lopputulosta, jatkaa Grönholm. 

Eri tahot kehittivät liikunta- ja leikkipaikkaa omien tarpeittensa mukaisesti. Asenne ry, joka on vapaaehtoisvoimin toimiva nuoria tukeva yhdistys, toivoi erityisesti voimailuvälineitä. 

Kalliomäen omakotiyhdistyksen ajatuksena oli kehittää kaikenikäisille sopiva monipuolinen liikuntapaikka sekä leikkipaikka lapsille.

 Yhteistyössä voimaa

Nykyinen Ronttispuisto voi ylpeillä monipuolisuudellaan, sillä puisto tarjoaa toimintaa kaiken ikäisille. Puisto on jaettu aidanteilla neljään alueeseen, joista yksi on 12 auton parkkipaikka.

Lasten leikkialueella on keinuja, hiekkalaatikko sekä jousikiikkuja. Ajatuksena on, että piltit viihtyvät omissa leikeissään samalla kun vanhemmat käyttävät kuntolaitteita. Vielä parempi on, jos eri ikäpolvet nauttivat liikunnasta yhdessä.

Kaupungin liikuntapalvelusta puiston suunnittelussa oli mukana liikuntasihteeri Pauliina Jolanki, jonka asiantuntemuksella puistoon valittiin monikäyttöiset liikuntavälineet. Hän kehuu yhteissuunnittelua miellyttäväksi ja kannustavaksi kokemukseksi.

– Tarkoituksemme on tarjota niin lapsiperheille kuin nuorisolle sekä ikäihmisille ulkoliikuntatoimintaa, kertoo Jolanki.

Alueella on viisi monikäyttöistä kuntolaitetta. Laitteet ovat turvallisia käyttää, ja niissä on kuvalliset ohjeet. Tarjolla on voimaköydet, ylätalja, penkkipunnerrus- ja kyykkypaikat sekä hyppyboksi. Lisäksi liikuntapuistossa on puolikas koripallokenttä, jonka korin yläreuna on virallisessa pelikorossa eli 3,05 metrin korkeudessa. Pelialue on pinnoitettu vettä läpäisevällä avoimella asfaltilla.

– Kenttä sopii myös jalkapalloiluun, sillä korin alla on maali. Kentälle ovat tervetulleet sekä isot että pienet pelaajat.

 Voimannostajakin tyytyväinen

Entinen voimanostaja Valdur Paavilainen on käyttänyt liikunta-alueen voimailulaitteita ahkerasti. Hän kehuu laitteita monipuolisiksi. Painoja voi säädellä 10–100 kiloon oman tason mukaan.

– Ulkona olevat laitteet ovat erittäin tervetullut vaihtoehto. Välineissä voi treenata porukalla tai yksin. Käytt ökin on ilmaista, kehuu Paavilainen.

Hän mainitsee, että Forssassa on järjestetty ensimmäisen kerran voimanostokisat 45 vuotta sitten. Itse hän on ollut kisajärjestäjänä jo 28 kertaa.

Monikäyttöisen ja laaja käyttäjäryhmää palvelevan puiston viheralueet tarjoavat myös silmänruokaa ja tukevat puistonpenkit paikan lepohetkille.

Juttu on julkaistu kokonaisuudessaan Forssan kaupungin tiedotuslehdessä 2/2023. Lue lehti täällä.