Ohjeet on alunperin julkaistu Kanta-Hämeen keskussairaalan verkkosivulla 14.1.2022
Koronaohjeita kouluille, oppilaitoksille ja varhaiskasvatukseen
Tilanne koronavirusepidemian suhteen on muuttunut ja omikron-virusmuunnos leviää nopeasti väestössä. Tartuntojen nopea lisääntyminen on johtanut koronatestauksen ja tartunnanjäljityksen ylikuormittumiseen, eikä terveydenhuollon kapasiteetti riitä nopeaan testaamiseen ja jäljitystyöhön. Testipisteiden ruuhkautuessa ei enää suositella kotitestituloksen varmentamista virallisella laboratoriotestillä muutoin kuin tietyissä erityistapauksissa (kts. alempana).
Omikron-tartunnan siirtyminen henkilöstä toiseen on lyhimmillään noin 2 vrk. Merkittävä osa sairastetaan ilman virallista toteamista ja tartunnanjäljitystä. Virusmuunnoksen aiheuttama tauti voi usein olla lieväoireinen. Täyden rokotussuojan (2 tai 3 rokotetta) saaneilla on hyvä suoja vakavaa tautimuotoa vastaan.
Kansalaisille suunnattu ohjeistus on muuttumassa ja vaihtelee maakunnittain epidemiatilanteen mukaan. Kanta-Hämeessä suositellaan toimittavan seuraavasti:
1. Lapsella tai nuorella on lieviä koronavirustulehdukseen sopivia oireita
- Oireisena ei mennä kouluun, oppilaitokseen tai päivähoitoon. Kotihoidossa pysytään vähintään 5 vrk:n ajan
- Jos oireet jatkuvat kauemmin kuin kolme vuorokautta, suosittelemme välttämään kontakteja, kunnes olet ollut oireeton vähintään kaksi vuorokautta (yhteensä vähintään 5 vrk)
- Oireettomat perheenjäsenet voivat käydä töissä, jos etätyöhön ei ole mahdollisuutta, ja oireettomat lapset ja nuoret voivat käydä varhaiskasvatuksessa, koulussa ja oppilaitoksess
- Kaikkia ylimääräisiä kontakteja tulee välttää
- Viralliseen koronatestiin ei tarvitse lievässä taudissa hakeutua. Halutessaan voi tehdä koronaviruksen kotitestin. Kotitestiä käytettäessä positiivinen testitulos on varsin luotettava, mutta negatiivinen testitulos ei poissulje koronavirustartunnan mahdollisuutta. Testin toistaminen ja negatiivinen tulos seuraavanakin päivänä lisää luotettavuutta.
- Jos usealla perheenjäsenellä on samankaltainen hengitystieinfektio ja 1-2 perheenjäsenen kotitestin perusteella kyseessä on koronainfektio, ei ole välttämätöntä testata jokaista. Sairastuneena eristäydytään perheen ulkopuolisista kontakteista.
- Jos kotitesti on toistetusti negatiivinen, niin kouluun voi mennä kahden oireettoman päivän jälkeen.
- Jos kotitesti on positiivinen, ilmoita kouluun lapsesi positiivisesta kotitestituloksesta.
2. Perheessämme on koronavirustapaus
- Rokottamattoman, oireettoman lapsen tai nuoren osalta suosittelemme omaehtoista karanteenia 5 vrk altistumisesta (=sairastuneen oireiden alusta).
- Kahdesti rokotetut oireettomat voivat jatkaa koulussa tai oppilaitoksessa oireiden ilmaantumista seuraten ja hyvää hygieniaa noudattaen sekä tarpeettomia kontakteja välttäen.
3. Altistustilanteet kouluissa, oppilaitoksissa ja päivähoidossa
- Luokkia ja päivähoitoryhmiä ei aseteta automaattisesti karanteeniin.
- Kouluilla, oppilaitoksissa ja päivähoidossa tapahtuneita altistuksia ei jäljitetä eikä niistä erikseen tässä epidemiatilanteessa tiedoteta.
4. Milloin viralliseen koronatestiin?
- Jos oireita ja
- 12-vuotiaat ja sitä vanhemmat:
- sote / vammais /hoiva-alalla potilas/asiakastyössä työskentelevät
- vakavan taudin riskiryhmään kuuluvat
- raskaana olevat
- rokottamattomat/ei tautia sairastaneet > 18-vuotiaat
- Alle 12-vuotiaat oireiset
- jos lapsen oireet edellyttävät terveydenhuollon ammattilaisen arvion mukaan testiä
- jos samassa taloudessa asuu tai tapaa säännöllisesti 16 vuotta täyttäneitä, joilla on puutteellinen vastustuskyky
- Kotitesti positiivinen
- jos tarvitaan virallinen eristyspäätös
- 12-vuotiaat ja sitä vanhemmat: