Hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistäminen
Hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistäminen eli HyTeTu-työ on kunnan merkittävä tehtävä. Laaja-alainen HyTeTu-työ ulottuu kaikille elämänalueille ja kohdistuu kaikkiin väestöryhmiin, sillä palveluiden ja tuen tarpeet vaihtelevat yksilöllisesti ihmisten ja heidän elämäntilanteidensa mukaan. Tavoitteena on varmistaa myös tulevien sukupolvien hyvinvointi. HyTeTu-työ perustuukin mahdollisimman kattavaan kuntalaisten hyvinvoinnin tilan arviointiin. Kunnan yhteistyökumppaneita hyvinvointityössä ovat hyvinvointialue, yhteisöt, järjestöt, yritykset, seurakunnat, alueelliset toimijat sekä vapaaehtoiset kuntalaiset. Lisäksi yksittäiset kuntalaiset vaikuttavat omaan ja lähiyhteisönsä hyvinvointiin ja terveyteen huolehtiessaan niistä omien voimavarojensa puitteissa.
Forssassa hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämisen taustaperiaatteita ovat yhdenvertaisuuden edistäminen, osallisuuden mahdollistaminen ja monitoimijaisuuden kunnioittaminen. Suunnitelmakauden 2022–2025 HyTeTu-työn päätavoite Forssassa on hyvinvoiva forssalainen ja asukkaan hyvä arki ja työn pääviesti kuntalaisille on: SINÄ OLET TÄRKEÄ. Palvelulupaukset suunnitelmakaudelle kunnan palvelujen ja toimintojen HyTeTu-työn tukemiseksi ovat:
- lupaus turvallisuuden sekä ehkäisevän mielenterveystyön ja päihdetyön edistämisestä
- lupaus ikäihmisten sekä lasten ja nuorten erityisestä huomioimisesta hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämisessä
- lupaus väestön toimintakyvyn ylläpitämisestä ja edistämisestä
Forssa välittää
Forssan kaupungin vastuullisuuden arvoa ja hyvinvointityössä annettua lupausta luoda forssalaisille mahdollisuuksia vaikuttamiseen ja kohtaamiseen toteuttaen vuonna 2025 järjestetään erilaisia yhteen kokoontumisen mahdollistavia tilaisuuksia.
Kevään ja kesän tilaisuuksille ovat ajankohdat jo varmistuneet ja ne kaikki löytyvät tunnisteella #forssavälittää
Sinä olet tärkeä!
Ajankohtaista
Kansallinen dialogi: Mielen voimavarat
Sinun, minun, meidän mielen hyvinvointi – mikä mielen voimavaroja syö, mikä niitä ruokkii? Millaiset asiat parhaillaan heikentävät mielen hyvinvointia Forssassa? Mitkä tekijät puolestaan vahvistavat sitä? Kansallinen dialogi mielen voimavaroista järjestetään 22.5. klo 18–20 Forssan kirjaston Brander-salissa.
Kutsumme keskusteluun aikuisia forssalaisia sekä erityiset sinut, joka et normaalisti tämän kaltaisiin keskusteluihin osallistu. Meitä kiinnostaa juuri sinun kokemuksesi!
Keskustelu osa Kansallisia dialogeja. Ympäri Suomen järjestetään suuri määrä dialogeja, joissa osallistujat pääsevät käymään monimuotoista keskustelua, kuulemaan toistensa näkemyksiä, jakamaan havaintoja ja oppimaan uutta. Tarkoitus ei ole päästä yksimielisyyteen vaan rakentaa moniäänistä ymmärrystä.
Dialogeista kootaan yhteenveto yleisesti hyödynnettäväksi. Yhteenvetoa hyödynnetään valtion, kuntien ja hyvinvointialueiden hallinnossa ja päätöksenteossa. Forssassa tutustumme keskustelussa esiin nouseviin asioihin ja havaintoihin myös hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämiseen keskittyvissä työryhmissä.
Keskusteluun mahtuu enintään 8 henkilöä. Ilmoittaudu mukaan viimeistään 19.5. tästä linkistä. Keskustelun yhteydessä on kahvitarjoilu, joten ilmoitathan myös mahdolliset ruoka-aineallergiasi, kiitos.
Keskustelun järjestää Forssan hyvinvointityö. Lisätiedot sähköpostitse: hyvinvointi(at)forssa.fi. #forssavälittää
Kohtaamiskerho
Kohtaamiskerho kokoontuu keskiviikkoisin klo 14–15 Vasikkahaassa (Pispalankatu 4) aina 28.5. asti. Luvassa on vaihtuvaa ohjelmaa, vapaamuotoista yhdessäoloa ja hyvän mielen tapaamisia, jotka on suunnattu ikääntyneille henkilöille. Paikan päällä pientä tarjottavaa. Ei ennakkoilmoittautumisia. #forssavälittää
Tulevien tapaamisten ohjelma:
- 14.5. Ravitsemustieto
- 21.5. Pihapelit
- 28.5. Vohvelinpaisto pihalla
Naapuriapu
Pyydä tai anna apua ja toimi yhdessä muiden kuntalaisten kanssa Commu-sovelluksella.