Venepaikat

 

Ajankohtaista

 

Venepaikkojen vuokrausjärjestelmä on siirtynyt sähköiseen varauspalveluun.
Forssan kaupungin ja Saaren kansanpuiston venepaikat on varattu sähköisesti
vuoden  2019 veneilykaudesta alkaen. Forssan kaupungin venepaikkojen osalta yhteyshenkilönä on kunnallistekniikan päällikkö Ville Saarenmaa ja Saaren kansanpuiston osalta kaupunginpuutarhuri Leila Grönholm. 

Veneilykaudella 2024 Varauspalvelu aukeaa  aiemmin venepaikan varanneille ti 5.3.2024 klo 10.  Aiemman varauksen uusimisen voi tehdä ma 8.4.2024  klo 8:59 asti. Tämän jälkeen ilman varausta jääneet venepaikat vapautuvat vapaasti myös muiden varattavaksi.  Lisäksi varattavina ovat venepaikat, jotka ovat jääneet viime kaudella varaamatta.

Uusintavaraus voidaan tehdä Varauspalvelun lähettämän sähköpostissa olevan linkin kautta. Uusintavaraus ja varaus voidaan tehdä myös  linkin Varauspalvelu kautta tai klikkaamalla oheista Varauspalvelu-kuvaketta. Varauspalvelusta löytyvät ohjeet sekä aiempien että uusien varauksien tekemiseen. Varauspalvelun käyttö edellyttää sähköpostitiliä.

Venepaikat maksetaan Varauspalvelun kautta. Maksu voidaan suorittaa kaikkien tavanomaisten pankkien verkkomaksuina tai korttimaksuina (debit ja kredit) sekä MobilePay:llä. Maksu on suoritettava 2,5 h kuluessa varauksen tekemisestä/ uusimisesta.

 

Syksyn aamuinen Loimijoki Kehräämöllä

 

 Venepaikkojen vuokrausehdot:

Venepaikkojen vuokrausehdot

Forssan satamajärjestys

 

Venepaikkoja löytyy Forssan alueella:

Varauspalvelun kautta hallinnoidaan myös Saaren kansanpuiston venepaikat:

Kohteisiin pääseen tutustumaan Varauspalvelun kautta (ei edellytä kirjautumista).

 

VENEPAIKKOJEN Hinnoittelu:

Venepaikkojen hinnat jaetaan Forssassa kolmeen luokkaan:

Saaren kansanpuiston soutuvenepaikat:


 

Kesäinen Loimijoki ja Kehräämön venepaikat