Keskusta läntinen osayleiskaava

Kaava-alue käsittää Kuhalan ja Talsoilan kaupunginosat Valtateiden 2 ja 10, Yhtiönkadun, Eteläisen puistokadun, Rautatienkadun ja Turuntien välisellä alueella lukuun ottamatta Forssan kansallisen kaupunkipuiston teemaosayleiskaavan alueita.

Kaavalla tarkastellaan Talsoilan ja Kuhalan rakennettua kokonaisuutta ja siihen liittyvää liikenteellistä järjestelmää, virkistysalueiden muodostamaa verkkoa sekä niitä osakokonaisuuksia, jotka vaikuttavat alueen käyttöön ja kehittämiseen laajemmin.

Kaava on täydennetty liito-orava ja lepakkoinventoinnilla. Tästä on edetty ekologisten käytävien ja luonnon monimuotoisuuden kannalta merkittävien alueiden osoittamiseen, sekä hiilivarastojen arvioinnin tekemiseen. Selvityksiä työstetään ja ehdotuksesta käydään viranomaisneuvottelu ennen jatkokäsittelyjä.

Nyt kaavasta on tekeillä ehdotus.

- Lisätietoja antaa kaavoitusarkkitehti Leo Hirviniemi, puh. 03 4141 5331, leo.hirviniemi@forssa.fi

LUONNOSVAIHEEN MATERIAALIyhdyskuntalautakunta 20.3.2019, kaupunginhallitus 8.4.2019, luonnos oli nähtävänä 15.4.2019 - 20.5.2019.