Projektit ja seminaarit

Maankäytön suunnittelussa on tarpeen mukaan käynnissä hankkeita, joiden avulla panostetaan ajankohtaisiin tai tärkeisiin kohteisiin. Projekteissa voidaan kehittää kuntien välistä yhteistyötä sekä maankäytön kokonaisuutta ilman kuntarajoja, esimerkkinä Fostra- hanke.

Projektien avulla kehitetään kaupungin identiteetin kannalta olennaisten alueiden kaavoitusta, esimerkiksi Kansalliseen kaupunkipuistoon liittyvät hankkeet, tai ohjataan kaupungin omistamien rakennusten korjaamista, Museot matkailukäyttöön - hanke, ja sitä kautta tuotetaan lisätietoa rakentamisen ohjaamiseksi. Hankkeisiin haetaan usein lisärahoitusta tai ulkopuolista rahoitusta, esim. EAKR -hankkeet, jonka takia hankkeiden kautta saadaan usein toteutettua sellaisia kokonaisuuksia, joita ei ole mahdollista tehdä pelkällä kaupungin rahoituksella.

Karttaote Forssan seudun strategisesta rakennetarkastelusta eli FOSTRAsta
Karttaote Forssan seudun strategisesta rakennetarkastelusta eli FOSTRAsta

 
FOSTRAJärkivihreä rakentaminen

Järkivihreys on Forssan kaupunkistrategian mukainen pyrkimys ja toimintatapa, joka ottaa huomioon ympäristöystävällisyyden ja kestävän kehityksen periaatteet asukkaiden, yritysten ja yhteisöjen toiminnassa. Järkivihreyden tavoitteena on mm., että lähitulevaisuudessa kaupunkimme tuottaa entistä monipuolisemmin kestäviä ja kiertotalouteen pohjautuvia tuotteita.

forssan kaupungin ekologisen kestävyyden periaatteet

Maankäytön suunnittelussa on tehty 'Kaupungin ekologisen kestävyyden periaatteiden mukainen rakentamistapaohje'.

Rakentamistapaohje koskee kaavojen periaatteita, rakentamisen ohjausta ja piha- ja viheralueiden suunnittelua sekä tontti- ja viheralueiden tai taajamametsien hoitoa ekologisen kestävyyden kannalta Forssan kaupungissa. Ohje on tehty yhteistyössä rakennusvalvonnan ja ympäristönsuojelun kanssa.

Ohjetta on käsitelty ilmastotyöryhmässä 14.6.2022 ja seuraavaksi sitä käsitellään kaupunginhallituksessa.

Kaupungin ekologisen kestävyyden periaatteiden mukainen rakentamistapaohje

Kuva 'Järkivihreä rakentaminen' -näyttelystäKuva 'Järkivihreä rakentaminen' -näyttelystä

Seminaari 9.12.2015

Seminaarin tarkoituksena on tuoda rakentamisen elinkaariajattelua Forssan ja koko seutukunnan kiertotalouteen ja herätellä ajattelemaan rakentamista ja rakennusmateriaaleja uudella tavalla. Miten voimme kannustaa eri toimijoita tämän tyyppisiin hankkeisiin? Miten eri toimijat löytävät toisensa ja miten kaupunki voisi olla avuksi? Mitä rakennusmateriaaleja Forssan seudulla / Suomessa pystytään tuottamaan?

Pidetyt luennot:

Kuva hamppupellosta Kuituhamppua rakennuskäyttöön   Kuvaaja Mikko Talonen

Kuva järkivihreä forssa logosta


Kalliomäen linjojen madallusMuseot matkailukäyttöönValtateiden 10 ja 2 kehittämisselvitys