Matkun ja Koijärven suunnan MONIpalvelubussi

Monipalvelubussilla pääset liikkumaan Pohjois-Forssasta kutsuohjatusti ydinkeskustan keskeisiin asiointipaikkoihin arkisin. Kuljetus tilataan edellisenä päivänä soittamalla tai sopimalla kuljettajan kanssa matkustaessa. Myöhemmin tilatut kuljetukset pyritään hoitamaan mahdollisuuksien mukaan. Kuljettaja vastaa tilauspuheluihin arkisin klo 8.30 - 13.30.

Tilaukset: 040 5272 472

Aikataulu ja reitti

Palvelubussi lähtee Koijärveltä klo 8.30 ja ajaa aikataulupisteiden kautta Forssan keskustaan, jossa ollaan n. klo 9.45. Keskustassa ajetaan tarvittaessa tärkeimpien asiointipisteiden kautta (mm. marketit, Kela, pankit, posti, apteekit, Tyykihovi). Palvelubussi kiertää saman reitin joka päivä, mutta TI ja PE päinvastaisessa järjestyksessä kuin MA KE ja TO.

Kutsusta auto poikkeaa reitiltä noutamaan matkustajia tarvittaessa kotipihalta saakka. Kyytiin voi tulla aikataulukohteista myös ilman eri tilausta. Aikataulu on joustava ja auto voi olla jossain aikataulukohteessa hieman ilmoitettua myöhemmin, mikäli noutoja on runsaasti. Mitään aikataulupistettä ei kuitenkaan ohiteta ilmoitettua aikaisemmin.


Palvelubussi (ma, ke ja to) Koijärvi - Raitoo - Matku - Forssa aikataulu

Palvelubussi (ti, pe) Kukkapää - Matku - Raitoo - Koijärvi - Forssa aikataulu

Palvelubussi lähtee paluumatkalle klo 12.00 linja-auto asemalta ja noutaa sovitusti asiakkaita keskustan asiointikohteista. Paluumatka ajetaan ilman kiinteää aikataulua ja reittiä tarpeen mukaan. 

Tarkemmat tiedot pysäkeistä löytyy Matkahuollon sivuilta. Liikennöitsijänä toimii Taksipalvelu J. Liuski Ky. 

Matkahuolto aikatauluhaku