Uutiset

Liput salkoon lapsen oikeuksien kunniaksi 20.11.2017

15.11.2017

Liput salkoon lapsen oikeuksien kunniaksi 20.11.2017

Maanantaina 20.11. vietetään kansainvälistä lapsen oikeuksien päivää. Forssan kaupungin yksiköt ovat mukana juhlistamassa päivää liputtamalla ja kaupunki toivoo myös kuntalaisia mukaan liputtamaan.

 

Unicef yhdessä muiden lapsijärjestöjen kanssa haluaa saada lasten oikeuksien liputuspäivän kalenteriin vakiintuneena liputuspäivänä. Siksi Unicef pyytää meitä kaikkia osallistumaan liputukseen. Tänä vuonna on erityisen tärkeää, että liput liehuvat, sillä ensi vuoden alussa kokoontuu toimikunta, joka päättää uusista kalenteriin tulevista liputuspäivistä. Sen tärkein kriteeri päätöksenteossa on liputuksen vakiintuminen toivottuna liputuspäivänä.

Tänä vuonna lapsen oikeuksien päivä on myös Suomi 100 –liputuspäivä. Sisäministeriö on jo useana vuonna määrännyt valtion virastot ja laitokset liputtamaan ja antanut yleisen liputussuosituksen.

Näin voit edistää liputusta:

1. Liputa itse 20.11.
Nosta itse lippu salkoon 20.11. Jos asut taloyhtiössä, pyydä taloyhtiösi hallitusta tai isännöitsijää huolehtimaan, että lapsen oikeuksien päivänä liputetaan.

2. Ilmoittaudu mukaan liputtamaan osoitteessa www.liputalapselle.fi

3. Haasta muutkin mukaan.
Haasta vaikka naapuritaloyhtiö liputtamaan lapsen oikeuksien kunniaksi.

4. Jaa tietoa liputuksesta ja lapsen oikeuksista.
Kerro liputuksesta ja jaa linkkiä www.liputalapselle.fi.

5. Liputa somessa
Voit myös liputtaa somessa ja jakaa hienoa liputuspiirrostamme, joka julkaistaan Facebook-sivullamme heti maanantaiaamuna (https://www.facebook.com/UNICEFFinland)