Tekstin koko A A A

Mittauspalvelut

Suorittaa erilaisia mittaus- ja maastoonmerkintätehtäviä, kartoituksia, erikoismittauksia ja maaperätutkimuksia muun muassa kartantuotannon, kiinteistömuodostuksen, suunnittelun ja rakentamisen tarpeita varten.
Mittauspalvelun asiakkaita ovat pääosin kaupungin eri hallintokunnat ja liikelaitokset, muut kunnat, maa- ja talonrakennusalan yritykset ja yrittäjät, teollisuus- ja liikeyritykset sekä kotitaloudet.
Mittauspalvelun laskutus perustuu Forssan kaupungin teknisen lautakunnan hyväksymään palveluhinnastoon.

Rakennuksen paikalleenmerkintä ja sijaintikatselmus

Rakennusluvan ehdoissa voidaan edellyttää rakennuksen paikalleenmerkintää ja/ tai sijaintikatselmusta. Tällöin rakentajan tulee tilata Mittauspalvelusta ennen rakennustyön aloittamista rakennuksen paikan ja korkeusaseman merkintä maastoon. Merkintä voidaan tehdä joko linjapukkeihin tai paaluihin.
Rakennuksen perustusten valmistuttua suoritetaan asiakkaan tilauksesta sijaintikatselmus, jossa todetaan rakennuksen sijainti ja korkeusasema suhteessa luvan mukaisiin ehtoihin.
Em. rakennusvalvontamittauksien maksu ei sisälly rakennuslupamaksuun.

Rajan osoittaminen

Tontin omistajan tai haltijan tilauksesta osoitetaan asemakaava-alueella rajan paikka puupaaluin, esimerkiksi aidan rakentamista varten. Hävinneen rajapyykin korvaaminen uudella vaatii kiinteistönmääritystoimituksen.

Maaperätutkimukset

Tilaustyönä tehdään paino-, täry- tai lyöntikairauksia rakentamisen perustamisratkaisun suunnittelun lähtötiedoiksi.

Yhteystiedot

mittausteknikko Armi Lempinen (03) 4141 5334, 050-468 1077, tehtäviä hoitaa 2.9.2012 asti 
kiinteistöteknikko Tomi Laajalehto (03) 4141 5332, 050-342 5254 

sähköposti etunimi.sukunimi@forssa.fi

mittamiehet: Jari Kesti, Yrjö Rantala, Risto Rauhala, Jaakko Suvanto ja Hannu Moisio

 (03) 4141 5208,   050-307 3691,   050-307 3692