Tekstin koko A A A

Hankkeen eteneminen vaiheittain

Kaksivuotinen FOSTRA etenee vaiheittain. Alussa kootaan olemassa olevat lähtötiedot nykyisestä maankäytöstä, asumisesta, väestöstä, liikenteestä ja kunnallisteknisistä verkostoista, elinkeinoelämästä, vapaa-ajanviettomahdollisuuksista, ympäristöstä ja muista työn kannalta oleellisista asioista.

Lähtötietoja täydennetään muutamilla erillisselvityksillä liittyen kaupan rakenteeseen, liikenteeseen, vapaa-aikaan ja virkistykseen sekä asumisen ja teollisuuden sijoittumiseen. Samanaikaisesti alueen kuntien ja keskeisten sidosryhmien kanssa käydään vuoropuhelua, jossa luodaan yhteinen visio alueen tulevaisuudesta ja määritetään maankäytön strategiset tavoitteet vuoteen 2050.

Käynnistys- ja tavoitevaiheen jälkeen muodostetaan kaksi rakennemallivaihtoehtoa, joista toinen perustuu nykyiseen maakuntakaavaan ja toisessa visioidaan alueen tulevaisuutta lennokkaammin uusien rataosuuksien ja lentokentän mukanaan tuomien mahdollisuuksien kautta.

Vaihtoehtoisten rakennemallien vaikutuksia arvioidaan ja verrataan keskenään sekä suhteessa nykytilanteeseen. Vaikutusten arvioinnin tulosten perusteella valitaan lopullinen rakennemalli, joka viimeistellään ja sen osalta vaikutusten arviointia edelleen täydennetään.