Tekstin koko A A A

Matkailijan Forssa

Forssa on seutukunnan vilkas kauppa- ja palvelukeskus. Kesäisinä toripäivinä (ti,to ja la) keskusta on täynnä kuhisevaa elämää ja monet tapahtumat vetävät väkeä kaukaakin.

Forssan kaupungin kehitys idyllisestä maalaiskylästä yhdeksi maamme suurimpiin kuuluneista tekstiiliteollisuuskeskuksista alkoi vuonna 1847, jolloin ruotsalaissyntyinen Axel Wilhelm Wahren perusti puuvillatehtaan Loimijoen kosken partaalle. Viime vuosina kaupunki on tullut kuuluisaksi hyödyntäessään taitavasti historiallisia tehdasmiljöitä mm. yrityselämän ja kulttuurin tarpeisiin.

 

Liikunta- ja urheilukaupunkinakin tunnetun Forssan keskustassa sijaitsee uimarin keidas, Viihdeuimala Vesihelmi, jonka poreissa, tyrskyissä ja liukumäessä aika kuluu hauskasti.

 

Upealla Kehräämöalueella sijaitsevat kaupungin ja seudun historiaa sekä perinnettä esittelevät museot ja taidenäyttelytilat. Alueesta on muotoutunut myös suosittu tapahtumien pitopaikka.


Historiaa on kunnioitettu kunnostamalla Elävienkuvien Teatteri kaupungin sydämessä Loimijoen rannalla. 

Museotila Hevossillalla voi tutustua menneeseen 1800- ja 1950 –lukujen pihapiireissä.

Vuosittain kaupungissa järjestetään kuulut  Forssan Holjat -kaupunkifestivaali, TyykiBlues, Pick Nick -harrasteautotapahtuma, Maratontapahtuma Forssan Suvi-ilta, kansainväliset Mykkäelokuvafestivaalit ja monet muut pienemmät tapahtumat.

Tutustu Forssaan myös virtuaalipolkujen kautta.

Infopiste 

Kesällä ( 22.5 - 20.8.2012) on Forssan matkailun infopiste torilla kahvilan yhteydessä.

Infopiste avoinna ti-pe 10-18 ja la 10-14

Puh. 050 354 9921

 

Seudullinen matkailuneuvonta

Koulukatu 13, 30100 FORSSA
Matkailuneuvonta on avoinna arkisin klo 8-16
Puhelin: (03) 4240 4724
Telefax: (03) 4240 4740
matkailuneuvonta@fskk.fi

Matkailuneuvonnassa palvelee Forssan seudun matkailusihteeri Mari Noromies.

Palvelut

Forssan Seudun Kehittämiskeskus Oy:n tiloissa sijaitsevasta matkailuneuvonnasta saa tietoa Forssan seudun tapahtumista, nähtävyyksistä, ostoskohteista, majoituksesta, ryhmäretkistä, aktiviteeteista, ruokailupaikoista, opaspalveluista ja retkeilystä. Matkailuneuvonnassa on myös esitemateriaalia muista Suomen kunnista.

Lounais-Hämeen Oppaat ry järjestää kiertoajeluja ja teemapohjaisia esittelykierroksia seutukunnalla. Lounais-Hämeen Oppaat ry, pj Arja Sura puh. 040 5165 219.

 

Tervetuloa Forssan seudulle! Welcome to Forssa region!

Linja-autoyhteydet / Buss connections www.matkahuolto.fi

Rautatieyhteydet Humppilaan / Railway connections to Humppila www.vr.fi

Karttapalvelu

Yhteystiedot

  • Seudullinen matkailuneuvonta

  • Koulukatu 13, 30100 FORSSA
    Avoinna arkisin klo 8-16
    Puh. (03) 4240 4724
    Fax: (03) 4240 4740
     
    matkailuneuvonta@fskk.fi

Matkailun linkit

Citymap 2012