Oppilashuolto
Oppilashuoltoon kuuluu koulun sosiaalityön ja psykologinen toiminta. Tavoitteena on auttaa oppilasta hänen koulunkäynnissään sekä tukea huoltajia ja vanhempia kasvatustehtävässä. Kouluihin on muodostettu oppilashuoltotyöryhmä.
Koulupsykologi
Koulupsykologi työskentelee ensisijaisesti ala-asteella. Hänen tehtävänään on tutkia oppimisvaikeuksia ja tarvittaessa valmistella oppilaiden siirtämistä erityis- tai yleisopetukseen. Koulupsykologi osallistuu myös henkilökohtaisten opetussuunnitelmien laatimiseen sekä tarvittaessa huoltajan ja opettajan kanssa kodin ja koulun yhteisneuvotteluihin. Huoltajat, opettajat ja oppilaat voivat kääntyä koulupsykologin puoleen halutessaan neuvontaa tai ohjausta kaikissa koulunkäyntiin liittyvissä ongelmatilanteissa. Näitä voivat olla esimerkiksi koulupelot, koulukiusaaminen tai motivaatio-ongelmat.
Koulukuraattori
Koulukuraattori on koulun sosiaalityöntekijä, joka tukee oppilasta hänen koulunkäynnissään ja sosiaalisessa kasvussaan, sekä työskentelee muun koulun henkilökunnan kanssa yleisten koulunkäyntiedellytysten ja oppimisympäristöön liittyvien asioiden parantamiseksi.
Koulukuraattorilta saa apua mm., jos lapsella tai nuorella on pulmia koulunkäynnissä, kaverisuhteissa tai hänen elämässään tapahtuu merkittäviä muutoksia. Nuori voi saada koulukuraattorilta tukea myös omaan elämäänsä ja kehitykseensä liittyvissä asioissa. Vanhemmat voivat keskustella koulukuraattorin kanssa esim. kotitilanteesta tai kasvatusasioista.
Koulukuraattori toimii oppilaskohtaisesti yhteistyössä oppilaan vanhempien, opettajien ja tarvittaessa koulun ulkopuolisten viranomaisten kanssa. Kuraattori osallistuu tarpeen mukaan koulussa tai koulun ulkopuolella järjestettäviin oppilaan asioita käsitteleviin palavereihin ja toimii kiinteänä osana koulun oppilashuoltoryhmää ja koko oppilashuoltoa. Koulukuraattorilla on vaitiolovelvollisuus.
Yhteystiedot
- Koulupsykologi Tenkanen-Kononen Hely, puh. 0500 771 873
- Tölön koulu ja Talsoilan koulu
- Koulupsykologi Valkas Satu, puh. 050 3369 947
- Keskuskoulu, Heikan koulu, Vieremän koulu ja Matkun/Kojon koulu
- Koulupsykologi Jalava Aleksi, aleksi.jalava@metodi.fi, puh. 050 5824 435
- Kuhalan koulu
- Koulukuraattori Leppäkoski Elina, puh. 050 4094 988
- Kuhalan koulu ja Talsoilan koulu
- Koulukuraattori Toukkari Sari, puh. 050 9119 992
- Tölön koulu ja lukio
- Koulukuraattori Hirvonen Tyti, puh. 040 6739 224
- Keskuskoulu, Heikan koulu, Vieremän koulu ja Matkun/Kojon koulu
(sähköpostit etunimi.sukunimi@fstky.fi)
Oppilashuollon toimipiste sijaitsee Korkeavahan terveysasemalla, os. Linikkalankatu 2.





![Logo [Forssan kaupunki]](/images_forssa/logo.jpg)















