Tekstin koko A A A

Jopo-hanke

Tölön koulun JOPO - luokka

Joustavan perusopetuksen hanke, Jopo -hanke, käynnistyi tammikuussa 2009 Tölön koulun tiloissa. Luokka toimi aiemmin kuntouttavana perusopetuksen luokkana, jonka oppilaat olivat pääsääntöisesti 7 – 9 - luokkalaisia ja 13 – 17-vuotiaita.

Nykyiset Jopo – luokan oppilaat on valittu haastattelujen ja oman kotikoulun arvioinnin perusteella ja he koostuvat pääsääntöisesti 8. - ja 9. - luokan oppilaista. Näille oppilaille pyritään tarjoamaan erilaisia opetusmenetelmiä ja toimintatapoja niin, että ne vastaavat nykyistä paremmin nuorten yksilöllisiin tarpeisiin ja antavat erilaisia mahdollisuuksia suorittaa perusopetus mielekkäästi ja taata heille perusopetuksen päättötodistus. Tavoitteena on myös varmistaa oppilaille jatko – opiskelupaikka ja ehkäistä nivelvaiheessa usein esiintyviä ongelmia.

Suomessa toimii tällä hetkellä lähes 100 JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN luokkaa, jotka ovat saaneet opetusministeriöltä määrärahaa toimintansa järjestämiseen. Vuosittain ilman perusopetuksen päättötodistusta jää noin 300 nuorta. Tähän määrään voidaan lisätä 3000 nuorta, jotka eivät hae peruskoulun päättymisen jälkeen mihinkään koulutukseen tai ne nuoret, jotka keskeyttävät lukio-opintonsa tai ammatillisen toisen asteen koulutuksensa, puhumme yhteensä yli 10 000 tuhannesta nuoresta.

JOPO – opetus sopii kaikille perusopetuksen yläluokkien oppilaille, mutta erityisesti niille perusopetuksen oppilaille, joilla on

  • vaikeuksia elämänhallinnassa
  • koulumotivaatiossa
  • koulunkäyntiin liittyviä ongelmia
  • peruskoulun loppuunsaattamisen ongelmia

Mitä Tölön koulun JOPO – opetus pitää sisällään?

  • tutustumisia erilaisiin kohteisiin, kuten esimerkiksi paikallisiin yrityksiin, virastoihin
  • leirikouluja
  • työelämään tutustumista: syksyllä kaksi ja keväällä kaksi jaksoa
  • erilaisten kurssien suorittamista mm. ensiapu – ja hygieniapassi
  • vaihtoehtoisiin liikuntamuotoihin tutustumista käytännössä
  • opiskelua luokkatilassa mm. ryhmätöiden, kokeiden ja NetTop – tietokone- ohjelman avulla

JOPO – luokassa työskentelee kaksi aikuista, Jopo – opettaja ja koulunkäyntiavustaja. Teemme myös tiivistä yhteistyötä koulukuraattorin ja perhetyön kanssa. Työelämään tutustumisen ja sen onnistumisen kannalta tärkeä henkilö on työpaikkaohjaaja.

Lisätiedot