Alakoulut 1-6
Forssassa toimii kuusi alakoulua ja kaksi yhtenäistä peruskoulua, joissa on alakoulu ja yläkoulu. Loimijoki jakaa kaupungin pohjoiseen ja eteläiseen alueeseen.
Pohjoisen alueen alakouluja ovat Matkun, Kojon, Vieremän ja Heikan koulut sekä Keskuskoulun alakoulu. Kuudennen vuosiluokan jälkeen oppilaat siirtyvät näistä kouluista Keskuskouluun vuosiluokille 7 – 9.
Eteläisen alueen alakouluja ovat Talsoilan ja Tölön koulut sekä Kuhalan koulun alakoulu. Kuudennen vuosiluokan jälkeen oppilaat siirtyvät näistä kouluista Kuhalan kouluun vuosiluokille 7 – 9.
Koulutuksen järjestäjä, Forssan kaupunki, osoittaa koulunsa alkaville lapsille lähikoulun. Ilmoitus lähikoulusta postitetaan huoltajille aina helmikuun loppuun mennessä. Huoltaja voi hakea lapselleen myös oikeutta aloittaa koulu muussa kuin omassa lähikoulussa (ns. toissijainen koulu). Helmikuussa postitettavan ilmoituksen mukana ovat ohjeet toissijaiseen kouluun hakemisesta.
Kaikissa kouluissa järjestetään koululaisten iltapäivätoimintaa ja kerhotoimintaa.
Forssan kaupungin kouluissa on käytössä hyvän oppilashuollon toimintamalli ja koulut kuuluvat Kiva-koulu verkostoon.
Forssan kaupungin koulutoimi toimii ns. lähikouluperiaatteen mukaisesti. Lapsen oppimista ja kasvamista tuetaan omassa lähikoulussa. Mikäli oman koulun tukitoimet eivät ole riittäviä, voi lapsi siirtyä Tölön koulun pienryhmiin. Tölön koulu on koko Forssan seutukunnan erityisen tuen keskus, jossa voi tarvittaessa opiskella koko perusopetuksen.





![Logo [Forssan kaupunki]](/images_forssa/logo.jpg)












.jpg)
