Tekstin koko A A A
      

Tervetuloa

”Kiimassuon Envitech-alueen jäte- ja hulevesien uudelleenjärjestäminen” – hankkeen verkkosivulle!

Hankkeen tavoitteena on selvittää Envitech-alueella olevien toimintojen ja osayleiskaa-van mukaisten varausten jäte- ja hulevesien käsittelyvaihtoehdot. Tavoitteena on rajoittaa tai pienentää Forssan vesihuoltoliikelaitoksen jätevedenpuhdistamolle syntyvää kuormitusta. Hankkeen suunniteltu toteuttamisaika on 1.6.2010 – 31.12.2013.

Hankealue on laajuudeltaan 4,37 km2 aluerajaus on esitetty Kuvassa 1.

Ajankohtaista 12.10.2012: Yleissuunnitelma on valmistunut

Hankealueen yleissuunnitelma on valmistunut. Yleissuunnitelma ja siihen liittyvä kartta.

Yleissuunnitelmassa esitetään tarvittavat toimenpiteet alueella muodostuvien sekä puhtaiden että kuormitteisten hulevesien ja jätevesien kokoamiseksi, tarvittaessa käsittelemiseksi ja johtamiseksi tarkoituksen mukaiseen kohteeseen. Toiminnan pohjavesivaikutukset on otettu huomioon. Yleissuunnitelmassa on kuvattu myös sammutusveden saatavuus. Uusille kaavoitettaville alueille on esitetty hule- ja jätevesille niin laatu- kuin määrärajoituksia. 

Tietoja hankkeesta 

Hankkeen tavoitteena on laatia hankealueelle kokonaissuunnitelma, jossa arvioidaan miten näin laajan kokonaisuuden vesihuolto hoidetaan. Envitech-alueella olevista toiminnoista syntyy merkittävästi epäpuhtauksia jätevesiin. Useiden alueelle myönnettyjen ympäristölupien ehdoissa määrätään, että hulevedet tulee johtaa jätevesiviemäriin. Jä-tevesiviemärin maksimikapasiteetti on nyt saavutettu ja vanhatkin kytkennät tulisi suun-nittelussa huomioida uudelleen. Lisäksi tarkastellaan pintavesien keräämisen ja puhdis-tamisen eri vaihtoehtoja. Suunnitelmassa arvioidaan miten ja missä jätevedet kannattaa puhdistaa. Tehtävät ja toimet aikataulutetaan tärkeys- ja kiireellisyysjärjestykseen. Hankkeeseen kuuluu myös koelaitoksen rakentaminen. Samalla tarkastellaan sammu-tusveden saatavuus pelastuslaitoksen tarpeita vastaavaksi.

Hanketta ohjaa ja valvoo ohjausryhmä, johon kuuluu ohjausryhmän puheenjohtajana ympäristösihteeri Niina Salminen-Åberg, varapuheenjohtajana tekninen johtaja Antti Heinilä, muina kaupunkia edustavina jäseninä kaupunginarkkitehti Sirkka Köykkä, suun-nittelupäällikkö Jorma Lindström, ympäristötarkastaja Henna Moisander ja vesihuolto-johtaja Matti Napari sekä muina jäseninä Hämeen elinkeino- liikenne- ja ympäristökes-kuksesta Timo Virola ja Tammelan kunnasta kaavoittaja Miika Tuki.
Hankkeessa ovat mukana Forssan vesihuoltoliikelaitos, Forssan kaupunki, Tammelan kunta sekä Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY).

Rahoitusta hankkeelle on saatu Euroopan aluekehitysrahastosta (EAKR) ajalle 1.6.2010 – 31.12.2013.

Lisätietoja hankkeesta:
Projektipäällikkö Henna Moisander
p. (03) 4141 5271
henna.moisander(at)forssa.fi

 


Sivu päivitetty 22.5.2013