Tekstin koko A A A

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Minna Lintonen

minna.lintonen@forssa.fi

puh. 050 5640 054

   

21.6 2011

Järki ja tunteet

Eilinen maanantai oli vilkas päivä. Aamu aloitettiin palvelurakenneinfolla Forssan valtuustosalissa. Seitsemän kunnan kunnanjohtajat, henkilöstöä sosiaali- ja terveystoimesta ja meitä kyläpoliitikkoja kerääntyi valtuustosaliin kuulemaan eri työryhmien puheenvuoroja siitä, miten hyvinvointipalvelut tullaan järjestämään tulevaisuudessa Lounais-Hämeessä. Tarkoituksenahan on siirtää terveydenhuollon kuntayhtymäämme sosiaali- ja vanhustenhuolto synenergiaetujen takia.

Perusterveydenhuollon, työllisyyden, vanhuspalveluiden, lastensuojelun jne työryhmät olivat saaneet paljon aikaan muutamassa kuukaudessa. Esitykset kuultuani olin vakuuttunut siitä, että vuoden 2013 alusta asukkaamme saavat hyvinvointipalvelunsa hyvinvointikuntayhtymästä.

Hyvinvointikuntayhtymän rakenne on jo jotakuinkin valmis, mutta lihaa tarvitaan nyt luiden päälle. Tavoitteenamme on, että seutukuntamme asukkaat saavat parempia hyvinvointipalveluja yhden luukun periaatteella.

Infon jälkeen kokoontui palvelurakenteen ohjausryhmä, jonka puheenjohtajana olen saanut toimia koko sen olemassaolon ajan. Ohjausryhmä huolehtii siitä, että hyvinvointikuntayhtymä syntyy 1.1.2013 alusta terveenä ja elinvoimaisena. Ohjausryhmässä istuvat kuntien johtajat, kunnanhallitusten puheenjohtajat ja konsultti Jaana Utti. Olemme ohjausryhmänä kokoontuneet puolen tusinaa kertaa. Tähän asti olemme pystyneet sopimaan asioista rakentavasti, mutta tällä kertaa kokouksessa läjähtikin sitten märkä rätti suoraan Forssan naamalle naapurikuntien toimesta. Humppilan, Jokioisten, Tammelan ja Ypäjän kunnanjohtajat olivat kokoustaneet ja olivat päättäneet, etteivät he haluakaan hyvinvointikuntayhtymään vielä vuonna 2013, koska he eivät ehdi tehdä valmisteluja kunnissaan siihen mennessä.

Vedin henkeä useampaan kertaan, etten olisi hermostunut. En pidä siitä, ettei sovituista asioista pidetä kiinni. Parin tunnin neuvottelujen jälkeen päädyimme ohjausryhmässä siihen tulokseen, että Forssan kaupunki siirtää sosiaalipalvelunsa ja vanhustenhuollon terveydenhuollon kuntayhtymään. Muut kunnat tulevat perässä sitten, kun ehtivät Forssan kattamaan valmiiseen pöytään.

Maanantai-päivän ajan monet puheenvuoron käyttäjät lainasivat Janen Austinin kirjan nimeä: Järki ja tunteet kysellen kumpi voittaa hyvinvointikuntayhtymää rakennettaessa. Maanantai-päivän jälkeen voin todeta, että tunteet taisivat voittaa. Itse voisin päivän saldoksi lainata toista Jane Austinin kirjaa: Pride and predjudice (ylpeys ja ennakkoluulo).   

 

26.5.2011

Uudet blogisivut

Sähköinen maailma on meidän kaikkien nykypäivää, ja siksi esitin muutama viikko sitten työvaliokunnassa (eri poliittisten puolueiden puheenjohtajat ja kaupunginjohtaja), että johtavat poliitikot alkaisivat kirjoittaa blogeja Forssan kaupungin nettisivuille. Idea otettiin myönteisesti vastaan ja virkeä kaupunginjohtajamme laittoi heti toimeksi.

Toivon, että forssalaispäättäjien blogisivut palvelevat kuntalaisia on-line - periaatteella. Kuntalaisille pitää tulla ajantasaista tietoa asioiden valmisteluaikataulusta, päätöksistä ja niiden perusteista. Paikallisen aviisimme yksipuolinen kirjoittelu on viime aikoina ollut sen sorttista, että se on kaivannut rinnalleen pikaisesti uudenlaisen tiedotuskanavan.

Itse tulen kirjoittamaan blogiani useamman kerran viikossa. Toivon, että forssalaiset antavat palautetta kirjoituksistani.

Yli kuukausi on mennyt eduskuntavaaleista ja varmasti eduskuntavaalien tuloksessa on ollut pureskeltavaa itse kullekin. Vaalien tulos tulee vaikuttamaan forssalaiseen päätöksentekoon ja tietenkin kaikkien forssalaisten elämään. Seuraavan nelivuotiskauden haasteet tulevat olemaan suuret. Suomi tarvitsee lujatahtoisen ja kykenevän maan hallituksen, joka pystyy viemään eteenpäin arkipäivän asioita. Lapsiköyhyys ja työttömyys ovat ongelmia, joihin on tartuttava heti.

Molemmat edellä mainituista ongelmista ovat sellaisia, jotka koskettavat Forssaa. Toivottavasti saamme ongelmiemme ratkaisuun apua tulevalta Suomen hallitukselta.

 

Minna Lintonen,

Forssan kaupunginhallituksen puheenjohtaja (sd)