| Hämeen liiton perussopimukseen esitettävät muutokset | |
| Hämeen maakuntaliiton kuntayhtymän muutettu perussopimus |
Kaupunginhallitus |
§ 20 |
25.01.2010 |
Kaupunginvaltuusto |
§ 7 |
15.02.2010 |
Hämeen Maakuntaliiton kuntayhtymän uusi perussopimus
726/00.01.01/2009
KH § 20
Hämeen Maakuntaliiton kuntayhtymän jäsenkunnat ovat päättäneet kuntayhtymän perussopimuksen muuttamisesta edellisen kerran siten, että sopimus on tullut voimaan 1.1.2001 alkaen. Kuntayhtymästä käytetään nimeä Hämeen liitto.
Kuntayhtymän perussopimuksen muuttamisesta säädetään kuntalain 79 §:ssä seuraavasti: "Perussopimusta voidaan muuttaa, jos vähintään kaksi kolmannesta jäsenkunnista sitä kannattaa ja niiden asukasluku on vähintään puolet kaikkien jäsenkuntien yhteenlasketusta asukasluvusta. Jos kunnan on lain mukaan oltava kuntayhtymän jäsen jollakin toimialalla ja määrätyllä alueella, jäsenkuntaa ei kuitenkaan voida ilman suostumustaan velvoittaa uusien vapaaehtoisten tehtävien hoitamiseen ja näistä aiheutuviin kustannuksiin."
Hämeen liiton perussopimuksen muutostarpeet johtuvat siitä, että eduskunnan käsiteltävänä oleva alueiden kehittämisestä annettu laki (HE 146/2009) edellyttää maakuntien välisen yhteistoiminnan järjestämisen osalta seuraavia toimenpiteitä:
"11 § Maakunnan liittojen yhteistoiminta-alueet
Maakunnan liittojen yhteistoiminnan järjestämiseksi maa jaetaan maakuntien yhteistoiminta-alueisiin siten kuin tässä laissa säädetään. Maakunnan liitto voi kuulua 12 §:ssä tarkoitettujen tehtävien osalta vain yhteen yhteistoiminta-alueeseen.
Maakunnan liittojen yhteistoiminta-alueen on muodostettava toiminnallisesti ja taloudellisesti tarkoituksenmukainen kokonaisuus yhteistoiminnan kohteena olevien tehtävien hoitamiseksi. Yhteistoiminta-aluejako tulee ottaa huomioon muodostettaessa sellaisten elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten toimialueita, joissa hoidetaan kaikkia keskuksen toimialaan kuuluvia tehtäviä.
12 § Yhteistoiminnassa hoidettavat tehtävät
Maakunnan liittojen yhteistoiminnan piiriin kuuluu sellaisten 10 §:ssä tarkoitettujen tehtävien käsittely ja niitä koskeva päätöksenteko, jotka
1) ovat alueen pitkäjänteisen kehittämisen kannalta merkittäviä; 2) sisältyvät maakuntaohjelmiin ja niiden toteuttamissuunnitelmiin tai muihin alueiden kehittämiseen merkittävästi vaikuttaviin suunnitelmiin; sekä 3) koskevat koko yhteistoiminta-aluetta.
Yhteistoiminta-alueeseen kuuluvien maakunnan liittojen jäsenkunnat voivat yhtäpitävin päätöksin tai perussopimuksessa antaa muitakin alueiden kehittämiseen tai maakunnan suunnitteluun liittyviä tehtäviä yhteistoiminnassa käsiteltäväksi ja päätettäväksi.
13 § Yhteistoiminta-alueen päätöksenteon järjestäminen
Yhteistoiminta-alueeseen kuuluvien maakunnan liittojen jäsenkuntien on sovittava yhteistoiminnan piiriin kuuluvien asioiden käsittelyn ja päätöksenteon järjestämisestä joko siten, että päätösvaltaa käyttää maakunnan liittojen yhteinen toimielin, tai siten, että päätösvaltaa käyttävät maakunnan liitot yhtäpitävin päätöksin.
Yhteistoiminta-alueeseen kuuluvien maakunnan liittojen on sovittava yhteistoiminnassa käsiteltävien ja päätettävien asioiden valmistelusta ja sitä koskevista vastuista.
15 § Yhteistoiminnasta sopiminen ja siihen velvoittaminen
Suunnitellulla yhteistoiminta-alueella olevien maakunnan liittojen jäsenkuntien on sovittava 11- 14 §:ssä tarkoitetuista asioista viimeistään 31 päivänä maaliskuuta 2010.
15 §:n 2. ja 3. momenttia ei tässä siteerata.
16 § Maakunnan liittojen muu yhteistyö
Maakunnan liitot voivat sopia yhteistyöstä muita kuin 12 §:ssä tarkoitettuja tehtäviä koskevissa asioissa, jos se on 10 §:n 1 momentin mukaisten tehtävien asianmukaisen hoidon kannalta tarpeellista."
Hämeen liitto, Päijät-Hämeen liitto, Itä-Uudenmaan liitto ja Uudenmaan liitto muodostavat lain 11 §:n mukaisen yhteistoiminta-alueen. Liittojen yhteisessä valmistelussa on päädytty esittämään, että lain edellyttämät päätökset tehdään liittojen yhtä pitävin päätöksin. Tämä on hallinnollisesti kevein ja joustavin ratkaisu. Päätöksentekoon liittyvät muutoksenhaut ym. juridiikka säilyvät ennallaan ja maakunnat säilyttävät tasavertaisen asemansa.
Hämeen liiton perussopimukseen esitettävät muutokset ilmenevät ns. työstöperussopimuksesta, johon on jätetty näkyviin nykyiset tekstit ja esitettävät uudet lisäykset tai muutokset ja joka on liitteenä.
Aluekehityslaista tulevien muutosten lisäksi tässä yhteydessä esitetään tehtäväksi myös muita muutoksia, jotka ilmenevät em. liitteestä.
Hämeen Maakuntaliiton kuntayhtymän muutettu perussopimus, joka on lähetetty jäsenkuntiin kuntalain79 §:n mukaisesti hyväksyttäväksi, on liitteenä.
Jäsenkuntia pyydetään käsittelemään muutettu perussopimus siten, että kaikkien kuntien päätökset ovat lainvoimaisia ennen muutetun perussopimuksen voimaantuloa 1.4.2010 alkaen.
(AJ)
Kaupunginjohtaja: Kaupunginhallitus ehdottaa, että valtuusto hyväksyy liitteenä olevan Hämeen Maakuntaliiton kuntayhtymän perussopimuksen.
Päätös: Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen.
KV § 7
Kaupunginhallitus: Valtuusto hyväksyy liitteenä olevan Hämeen Maakuntaliiton kuntayhtymän perussopimuksen.
Päätös: Valtuusto hyväksyi yksimielisesti kaupunginhallituksen ehdotuksen.